Ken on saanut koreilla? Miesten pukeutumisen historiaa

Suomessa 2020-luvulla vallalla oleviin pukeutumisnormeihin lukeutuu se, että hempeät sävyt, pitsit ja korut mielletään usein naisten asuihin sopiviksi. Koristautuminen ei ole pitkässä historian juoksussa minkään sukupuolen omistama tapa, vain se ketkä ovat saaneet koreilla, on vaihdellut. On siis katsottava aikojen yli, niin voi huomata kuinka pukeutumisen sukupuolikäsitykset ovat olleet toisenlaisia.

Tässä postauksessa leikkaan karkeasti läpi 1600-luvun Euroopan hoveihin aina 1800-luvun Suomeen saakka. Käsittelen koreilun moninaisuutta ja miesten pukeutumisen yksinkertaistumista. Tulen tarkastelemaan asiaa Eurooppa lähtöisesti ja huomioihini vaikuttaa se, että katson asiaa 2020-luvulla eläneenä.

Yläluokan pröystäilevä peruukkimuoti 1600- ja 1700-luvuilla

Lähdetään liikkeelle 1600-luvulta Euroopan hoveista, joissa suosittiin koristeellisia kankaita, silkkiä ja pitsiä. Oivallinen esimerkiksi on Ranskasta Ludvig XIV (1643–1715) hovista, josta levisi runsas ja näyttävä miesten ja naisten peruukkibuumi 1600–1700-luvuilla, joka saavutti niin Euroopan kuin myös Pohjois-Amerikan yläluokan.

Suomessakin seurattiin 1600–1700-luvuilla ahkerasti Euroopan hovien ja herrasväen ulkoasuja. Tosin Suomea ei tällöin ollut, vaan olimme osa Ruotsin kuningaskuntaa. Peruukin hankinta oli monelle suuri sijoitus ja tämän lisäksi sen ostoa sekä hoitotuotteena käytettyä puuteria verotettiin ylellisyysverolla. Koristeellisuus on liittynyt vahvasti ylempien luokkien pukeutumiseen ja asusteisiin.

Palaan yhä uudelleen Säädyllistä ja säädytöntä — Pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle (2019)artikkelikokoelmaan, jonka ovat toimittaneet Arja Turunen ja Anna Niiranen. Teoksesta löytyy mm. Kustaa Vilkunan artikkeli Peruukki, puuteri ja varhaismoderni mies, jota käytän tässä postauksessa lähteenä.

Tästä pääset katsomaan Yokin herttua Jamesin prameaa hääasua ja peruukkia vuodelta 1673.

Tästä pääset katsomaan 1700-luvun yläluokan miesten koristeelista pukeutumistyyliä. Linkin takaa löytyy tuntemattoman miehen päältä mm. kuvioitu ja hapsuin koristeltu liivi. Muotokuva on maalattu 1712.

Alempien luokkien edustajilla ei ollut varaa näihin ylellisyyksiin, vaan vaatteet ja asusteet olivat hyvin pelkistettyjä. Rahvas ei käyttänyt peruukkia, mutta hoiti kuitenkin hiuksiaan. Pitkät hiukset olivat rahvaalle statussymboli, joka kertoi kantajansa olevan vapaamies, talonpoika tai sotilas. Nuorukaiset saattoivat esiintyä myös pitkissä hiuksissa, mikä sai muun muassa pappien paheksuntaa osakseen. Papit liittivät pitkän tukan naiseuteen ja koreilunhalun maalliseen turhuuteen. Miestenkin suosima koreilu on osoittanut varallisuutta, sosiaalista asemaa ja ollut säätyläisyhteiskunnassa näkyvä erottelun väline. 

Hovit yksinkertaistivat hiljalleen miesten asuja 1600-luvulta lähtien

Erään käsityksen mukaan edelleen käytössä olevan miesten tumman puvun juuret ulottuvat aina 1600-luvun puolivälin Englantiin. Englannin kuningas Kaarle II:n hovissa annettiin miehille ohje pukeutua kolmiosaiseen asukokonaisuuteen. Asu koostui usein samasta kankaasta olevasta koristeellisesta polviin ulottuvasta takista, reisipituisesta liivistä ja polvihousuista. Tätä ennen hovissa asut olivat olleet muun muassa silkkiä, mutta uusi asu olikin villaa. Villa yläluokan vaatteissa oli poikkeuksellinen, koska aiemmin se oli ollut rahvaan käyttämä kangasmateriaali.

Tästä pääset katsomaan Richard Townsendin (1682–1729) muotokuvaa, joka on maalattu 1722. Kuvassa näkyy ruskean takin koristuksia, joka on valmistettu villa- tai puuvillakankaasta (eng. cloth). Luultavasti hänellä on jalassaan ajan muodin mukaiset polvipituiset housut.

David Kuchta (2002) kirjassa The three-piece suit and modern masculinity: England, 1550-1850 perehdytään tarkasti englantilaismiesten pukeutumisen muutokseen, mikä on vaikuttanut nykyaikana tunnetun tumman puvun kehitykseen.

Porvarismiehen riisuttu puvunmalli viestitti uutta poliittista tietoutta 1800-luvulla

Yhtenä vaiheena miesten pukeutumisen yksinkertaistumisessa oli Englannin sijaishallitsijan aikakaudella 1800-luvun alussa, kun George Bryan Brummell teetti uudenlaisen asun. Lieveasu pohjautui Englannin yläluokan maaseutuasuun, jossa käytettiin taidokkaasti muokattuja paksuja ja kestäviä villakankaita. Tämä yläluokan suosima asu oli hyvin pelkistetty aikaisempien hovien miesten moniosaisiin pukineisiin. Asu koostui vain villakankaisesta takista, pitkistä housuista, jotka olivat eri kangasta. Kaulaan puettiin pellavakravatti ja jalkaan vedettiin nahkasaappaat. Brummell kuului kuninkaan pojan lähipiiriin ja uskotaan, että tällä ystävyyssuhteella on ollut merkitystä uudenlaisen lieveasun suosioon nousussa.

Tästä pääset katsomaan Charles Kemblen kuvaa, jossa näkyy eri kangasta olevat pitkät housut ja takaa pidempi lievetakki. Kuvan on julkaissut Richard Dighton Lontoossa 1821.

Britanniassa tuli 1830-luvulla käyttöön redingote (riding coat, eng. frock suit), jolla katsotaan olevan sotilaallisia juuria. Asuun kuului musta polvipituinen takki, juovikkaat harmaat housut, irtokauluspaita, saappaat, silinteri, keppi, plastron tai kravatti. Kokonaisuus kuvasti säätyläisasua viktoriaanisena aikana (1837–1901), jollaista siis käyttivät keskiluokan lisäksi ylemmät luokat.

Tästä pääset katsomaan tuntemattoman miehen kuvaa, jolla on päällään frock takki. Kuva on maalattua 1825–1830.

Yläluokan miesten pukeutumisen yksinkertaistuminen liittyy Euroopan poliittiseen muutokseen, teollistumiseen ja vaurauden jakautumiseen. 1800-luvun edetessä alettiin suosia ennemmin yksinkertaista porvaristyyliä. Britanniassa miesten tumma puku viestitti 1800-luvulla vallankumouksen tasa-arvoihanteita ja työnteon eetosta. Jo Ranskan vallankumouksen (1789) jälkeen miesten pitkät housut ja lyhyet takit olivat alkaneet viestiä tasavaltaisuutta, vapautta, demokratiaa ja uutta poliittista tietoutta.

1850-luvulla vapaa-ajan asuksi muodostui saketti ja nykymuotoista tummaa pukua miehet alkoivat käyttää vasta 1800-luvun lopulla. Samasta kankaasta valmistetut lyhyt takki ja pitkät housut oli tarkoitettu ensin urheilu- ja maaseutuasuksi, myöhemmin se levisi arkivaatteeksi porvariston keskuudessa. Teollistumisenkin myötä porvariston varallisuus ja valta oli kasvanut, ja tätä kautta he pääsivät osallistumaan yhteiskunnankin päätöksen tekoon enemmän sekä määrittämään sitä mikä oli soveliasta pukeutumista.

David Kuchta (2002) on summannut, että 1800-luvulla keskiluokan ja ylemmän luokan miehet viestittivät pelkistetyillä asullaan omaa vapauttaan ja vaurauttaan. Maskuliinisella pukeutumisellaan miehet halusivat kertoa olevansa vapaita tiukoista muodin kahleista.

Tästä pääsen katsomaan miehen muotokuvaa, jossa näkyy 1800-luvun lopulle tyypilliset pitkät housut ja lyhyt takki.  Valokuva on otettu 1800-luvun loppupuolella.

Talonpoikaisväestön koruttomat asut 1800-luvulla

Suurin osa suomalaisista eli 1800-luvulla maaseudulla ja Suomi tunnettiin nimellä Suomen suuriruhtinaskunta (1809–1917), joka oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa. 1800-luvulla elettiin myös säätyläisyhteiskunnan aikaa ja odotettiin, että yksilöt pukeutuivat oman säätynsä mukaisesti. Maaseudulla asuvien talonpoikien pukeutuminen oli yksinkertaisempaa kuin monella kaupungin porvarilla tai aatelisella. Maaseudulla pukeuduttiin luonnonvärisiin, löysiin, mekkomaisiin vaateparsiin, mutta talonpojankin ulkoasu alkoi pikkuhiljaa muuttua. Esimerkiksi hämäläinen talonpoika puki päällensä pitkät housut, liivin, lyhyen takin, päällystakin, liinan, huopahatun ja nahkasaappaat. Kansanpuku vaihtui modernimpaan asuun, joka oli usein ammattikäsityöläisen tekemä. Kaupungeissa taas seurattiin enemmän ulkomaistakin pukeutumismuotia, siellä oli enemmän ammattikäsityöläisiä, ostovaatteita ja kauppahuoneita.

Bengtfolksin, Lassfolksin, Bondasin ja Norrgrannasin väkeä talon edustalla Jurmossa. Historian kuvakokoelma, 1870, miesten puvut, Museovirasto.

Toisen sosiaaliluokan asut ovat herättäneet paheksuntaa kautta aikain. Sääty-yhteiskunnassa ihmiset olivat tottuneet siihen, että pukeutumisesta näkyi sääty, sukupuoli ja ikä. Jokaisella oli oma paikkansa yhteiskunnassa ja jos noudatti oman säätynsä normistoa ei aiheuttanut paheksuntaa. Suomessa 1850-luvun jälkeen käytiin sanomalehdissä julkista keskustelua siitä, mikä oli sopivaa pukeutumista talonpoikaväestölle. Kansanomainen tapa hallita muiden ulkoasua oli kohdistaa pukeutumisrajoja rikkojaa kohtaan pilkkaa, esimerkiksi uudenlaisissa vaatteissa kulkevaa maalasipoikaa saatettiin kutsua ”räätälin tekemäksi herraksi”. Kyse on usein vallasta, kuka saa päättää mikä on hyväksyttyä pukeutumista kenellekin.

Kauppa-apulainen tummassa puvussa Hämeenlinnassa 1890-luvulla. Kuva kotialbumista.

Ken saa koreilla 2020-luvulla?

Tämän tekstin tavoite on kasvattaa pukeutumiskulttuurista ymmärrystä siitä, että koristeelliset vaatteet ja sen viestit ovat vaihdelleet ajasta, paikasta, sosiaaliluokasta, sukupuolesta ja varallisuudesta riippuen. Koristeellisuus ei ole ollut vain naisten pukeutumiseen kuuluva elementti, vaan aikanaan se on ollut osa ylemmän luokan miesten asuja. Vaatteiden koristeellisuus on myös ollut hyvin näkyvä erottelun väline ja sen kautta on kontrolloitu yhteisön jäseniä. Miesten yksinkertaistettu maskuliininen tumma puku on ollut uusi muotivirtaus, joka on viestittänyt vapautta.

Vaikka Suomessa elää edelleen oletus siitä, että koreilu ei kuuluisi kaikille sukupuolille, niin 2020-luvulla katukuvaa ja somea seuratessa olen havainnut, että osassa nuorissa elää muutos, jossa murretaan tiukkoja ja opittuja sukupuolirooleja pukeutumisen suhteen. Tämä pukeutumisenmuutos näyttäytyy ulospäin entisestä poiketen esimerkiksi näyttävinä koruina, värikkäinä vaatteina ja läpinäkyvinä kankaina sukupuolesta riippumatta. Onko tämänkin muutoksen takana halu olla vapaa ajan pukeutumisnormeista?

Lähteet

  • Kajander, Konsta 2020. Talonpoika, herra, puoliherra: etnologinen tutkimus puoliherra-kategorioista ja talonpoikaisuuden kulttuurisista malleista suomalaisissa sanomalehdissä 1847–1870. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8428-1 
  • Kuchta, David 2002. The three-piece suit and modern masculinity: England, 1550-1850. University of California Press cop.
  • Mikkola, Kati 2019. Uskonnolliset, yhteiskunnalliset ja moraaliset uhkakuvat. Säädynmukaisen pukeutumisen murtuminen 1800- ja 1900-luvun taitteen Suomessa. Teoksessa Anna Niiranen & Arja Turunen (toim.) Säädyllistä ja säädytöntä: pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. Historiallinen arkisto /julk. Suomen historiallinen seura, ISSN 0073-2540; 150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Raivio, Ville. 2014. Puvun lyhyt historia. Keikari.com-blogi. https://www.keikari.com/blogi/puvun-lyhyt-historia/
  • Turunen, Arja. 2011. ”Hame, housut, hamehousut! Vai mikä on tulevaisuutemme?” Naisten päällyshousujen käyttöä koskevat pukeutumisohjeet ja niissä rakentuvat naiseuden ihanteet suomalaisissa naistenlehdissä 1889–1945. Kansatieteellinen arkisto 53. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.
  • Uotila, Merja. 2019. Kun talonpojat ryhtyivät kuluttamaan. Pukeutuminen miehen aseman ja varallisuuden ilmentäjänä 1800-luvun alun suomalaisessa maaseutuyhteisössä. Teoksessa Anna Niiranen & Arja Turunen (toim.) Säädyllistä ja säädytöntä: pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. Historiallinen arkisto /julk. Suomen historiallinen seura. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Vilkuna, Kustaa H.J. 2019. Peruukki, puuteri ja varhaismoderni mies. Teoksessa Anna Niiranen & Arja Turunen (toim.) Säädyllistä ja säädytöntä: pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. Historiallinen arkisto /julk. Suomen historiallinen seura. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kuvalinkit

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: