Mainostekstit vaikuttavat mielenterveyden häiriöiden merkityksiin

Instagramissa tiliä pitävä lääkäri Anni Saukkola nosti esiin syyskuun 2020 lopulla tarinoissaan, kuinka kaupanalan yritykset käyttävät mielenterveyden häiriöiden nimiä mainoskampanjoissaan. Saukkola korosti, kuinka näiden termien käyttö on ongelmallista lääketieteen sekä mielenterveyden häiriöistä kärsivien ja heidän läheisten näkökulmasta. Saukkola sai kommentteja takaisin, että ongelman syytä on vaikeaa täysin ymmärtää. Kulttuurintutkimuksen lähtökohdista on mahdollista tarkastella yhtälön ongelmallisuutta,Continue reading “Mainostekstit vaikuttavat mielenterveyden häiriöiden merkityksiin”

Mitä tapahtui ennen kuin T-paita maksoi vain 9,99€? – Osa II

Edellisessä postauksessa esittelin vaatteen hinnan kehitystä ja siihen vaikuttaneita seikkoja 1800-luvulta 1970-luvulle asti. Osassa II nostan ensin esiin ostoskeskuksien, automarkettien ja kotimaisten ketjuliikkeiden aikakauden. Sen jälkeen käyn läpi myös sitä, miten skandinaaviset ja lopulta globaalit vaateketjut rantautuivat Suomeen. Entä mikä vaikutus on teknologian ja internetin kehityksellä vaatteiden kulutukseen? Autoilevat kaupunkilaiset avasivat kaupanalalle uusia mahdollisuuksia −Continue reading “Mitä tapahtui ennen kuin T-paita maksoi vain 9,99€? – Osa II”

Mitä tapahtui ennen kuin T-paita maksoi vain 9,99€? – Osa I

Meille on tarjolla valtavasti pääosin Aasiassa massatuotettuja halpavaatteita, joita myyvät suuret kansainväliset ketjut. Ylen sarjassa Verta, hikeä ja T-paitoja voi tutustua vaateteollisuuden kääntöpuoliin. Mutta miten me olemme päätyneet tilanteeseen, jossa vaatteet ovat halvempia kuin koskaan? Mitä tätä ennen on tapahtunut, mitkä tekijät selittävät tapahtumia ja millainen arvo sekä hinta vaatteella on ollut? Aihe on hyvinContinue reading “Mitä tapahtui ennen kuin T-paita maksoi vain 9,99€? – Osa I”

Vaatteitako vain?

Vaatteitako vain? – blogi on pukeutumis- ja kulutustutkijan omien ajatusten ulostuontikanava.  Ensimmäisessä postauksessani haluan avata lyhyin ja keskenään hyvin erilaisin esimerkein sitä, miten pukeutuminen on materiaalisuuden lisäksi sosiaalista toimintaa, viestintää ja osa identiteettiä sekä heijastaa yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia. Aluksi lyhyt esittely itsestäni, tutkimusaiheesta ja etnologian alasta. Olen väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistosta, ja tutkimusalani on etnologia. TutkinContinue reading “Vaatteitako vain?”